Fok_it

Sarjakuvat 19.6.2013, klo 10:00 Joonas Rinta-Kanto

Vanhemmat Fok_it -stripit löydät klikkaamalla tästä.

Töölönlahden Käännös on toistaiseksi vasta havainnekuvia ja pienoismalleja.

Töölönlahden Käännös on toistaiseksi vasta havainnekuvia ja pienoismalleja.

Mene: Näe uusi keskustakirjasto ja 500 muuta

Tapahtumat 19.6.2013, klo 8:00 Aurora Rämö

Niitä on siinä rivissä puolen Mannerheimintien verran: Kisahalli, Oopperatalo, Finlandia-talo, Musiikkitalo ja Kiasma. Kaikki valtavia, erikoisennäköisiä julkisrahoitteisia rakennuksia.

Jatkoksi saadaan ”ainutkertaisen puhutteleva, arkkitehtoonisesti huikea, korkeatasoinen, ekotehokas, rennon suurpiirteinen ja mieleenpainuva” lippatalo, kuten tuomaristo kuvaili keskustakirjaston suunnittelukilpailun voittanutta Käännös-nimistä taloa.

Talon rahoituksesta päätetään vasta elokuussa ja se valmistuu aikaisintaan vuonna 2017, mutta tulevaisuuden Töölönlahtea voi katsella bunkkerista käsin torstaihin saakka. Ja sitä, millainen se olisi voinut olla.

 

Käännös ja 544 muuta arkkitehtikilpailuun osallistunutta pienoismallia esillä Jätkäsaaren Bunkkerissa, Tarmonkuja 2, torstaihin 20.6. klo klo 12 – 19. Vapaa pääsy.

 

 

Vanhalla luunaamalla ei ole ollut helppoa. Kuvankaappaus Heal yourself, Skeletor -tumblrista.

Vanhalla luunaamalla ei ole ollut helppoa. Kuvankaappaus Heal yourself, Skeletor -tumblrista.

Aamutoimi: Pyri positiivisuuteen, niin pyrkii Skeletorkin

Verkkobongaus 19.6.2013, klo 6:00 Aino Frilander

Vanha kunnon luunaama, He-Man-piirrettyjen pahis Skeletor, tuntee hyvin ihmiselon tyhjyyden ja eristyneisyyden. Nyt Skeletor on kuitenkin positiivisuuden tiellä ja pyrkii valoisampaan asenteeseen.

Heal yourself, Skeletor -tumblrissa voi seurata Skeletorin matkaa.

Wumo

Sarjakuvat 19.6.2013, klo 4:00 Mikael Wulff ja Anders Morgenthaler

attachment wumo

Vanhemmat Wumo -stripit löydät klikkaamalla tästä.

Muistatko tämän? Kesähitti vuodelta 2006.

Radio Helsinki etsii vuoden kesähittiä

Musiikki 18.6.2013, klo 15:02 toimitus

Radio Helsinki on avannut kesähittisesongin! Ehdotuksia vuoden kesähitiksi otetaan vastaan osoitteessa kisat@radiohelsinki.fi.

Mikä on tämän vuoden Bodausanthem? Mikä (lisää…)

Paljasta pintaa Teemalla. Kuva: Ylen kuva-arkisto

Paljasta pintaa Teemalla. Kuva: Ylen kuva-arkisto

Katso: Tiedä tapasi, tunne rajasi – sukupuolivalistuksen klassikot Teemalla

TV 18.6.2013, klo 14:07 Aino Frilander

Juhannuksen alla Yle täräyttää melkoisella kimaralla! Elävän arkiston Sukupuolivalistusta 1970-luvulla –ilta tarjoaa opastusta kesäyöhön myös nykynuorisolle.

”Nykyään on yhä helpompi saada sukupuolitauti. Joko teillä on omanne?” kysyy Raportti: Uusi epidemia -niminen valistusfilmi vuodelta 1972.

Sen mukaan (lisää…)

Fok_it

Sarjakuvat 18.6.2013, klo 10:00 Joonas Rinta-Kanto

Vanhemmat Fok_it -stripit löydät klikkaamalla tästä.

Alppipuisto odottaa piknikvieraita saapuvaksi. Kuva: Petri Krook

Alppipuisto odottaa piknikvieraita saapuvaksi. Kuva: Petri Krook

Mene: Piknikille piknikpäivänä

Yleinen 18.6.2013, klo 8:00 Aurora Rämö

Kerää koriin eväät, pelit ja vehkeet ja suuntaa nurmikolle, tänään on kansainvälinen piknikpäivä!

Kesä-Helsinki on mitä oivallisin paikka viettää turhan huonosti tunnettua kansanjuhlaa. (lisää…)

Niin hyvää, ettei päälle tarvita välttämättä kuin vähän tomusokeria ja sitruunamehua. Kuva: Musla

Niin hyvää, ettei päälle tarvita välttämättä kuin vähän tomusokeria ja sitruunamehua. Kuva: Musla

Aamutoimi: Tee unelmien pannukakku

Ruoka 18.6.2013, klo 6:00 Aino Frilander

Aamun voi aloittaa hyvin tai todella hyvin. Jälkimmäiseen aamuun sopii Muslan pannukakkuresepti, jossa ei säästellä kermaa eikä sokeria. Sen löydät (lisää…)

Wumo

Sarjakuvat 18.6.2013, klo 4:00 Mikael Wulff ja Anders Morgenthaler

attachment wumo

Vanhemmat Wumo -stripit löydät klikkaamalla tästä.

Paitansa riisunut fani kaappasi Terveiden käsien laulajan Läjä Äijälän syleilyynsä. Kuva: Tuomas Niskakangas

Paitansa riisunut fani kaappasi Terveiden käsien laulajan Läjä Äijälän syleilyynsä. Kuva: Tuomas Niskakangas

Pissaa ja paskaa: Terveet kädet -yhtye pääsi vihdoin Amerikan-kiertueelle

Musiikki 17.6.2013, klo 17:54 toimitus

1980-luvun suomalainen hardcore-punk oli niin armotonta, että sitä fanitetaan yhä Yhdysvalloissa asti. Terveet kädet -yhtye pääsi Amerikan-kiertueelle 28 vuotta ensimmäisen yrityksen jälkeen.

 

Myös rocktähdet tarvitsevat maailmankiertueillaan passit. Se ei tullut mieleen torniolaisen Terveet kädet -punkyhtyeen jäsenille vuonna 1985.

Yhtye oli alkanut niittää mainetta maailmalla ja sopi kiertueen Yhdysvaltoihin. Matka kuitenkin kaatui viime hetkellä havaittuun passien puutteeseen.

 

Nyt on toukokuun (lisää…)

Helsingin Sanomien kriitikko epäilee, että Lana Del Reyn yleisö oli paitsi kentällä, myös kaiuttimissa. Kuva: Tapio Vanhatalo

Helsingin Sanomien kriitikko epäilee, että Lana Del Reyn yleisö oli paitsi kentällä, myös kaiuttimissa. Kuva: Tapio Vanhatalo

Kysyimme: Kuuluiko Lana Del Reyn keikkayleisö nauhalta?

Musiikki 17.6.2013, klo 14:43 Aurora Rämö

Jenkkipoppari Lana Del Rey aiheutti eilisellä Helsingin-keikallaan harvinaisen äänekkään yleisöreaktion.

Del Reyn noustessa Hartwall-areenalle eturivin kukkaseppelepäinen yleisö kiljui niin kovaa, ettei laulaja kuullut omaa ääntään, vaan joutui pyytämään teknikoitaan lisäämään mikin volyymiä.

Ilta-Sanomat vertasi meteliä Justin Bieberin fanilauman hysteriaan.

Helsingin Sanomien keikka-arvion mukaan huuto ei kuitenkaan ollut (lisää…)

Notkea Rotta vastaa päälavan bileistä. Kuva: Juha Metso

Notkea Rotta vastaa päälavan bileistä. Kuva: Juha Metso

Pitkä kuuma kesä -ilmaiskonsertissa Notkea Rotta, Atlético Kumpula ja muut

Musiikki 17.6.2013, klo 12:54 Aino Frilander

Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty Pitkä kuuma kesä -konsertti järjestetään uudelleen tänä kesänä, sunnuntaina 28. heinäkuuta. Tälläkin kertaa paikkana on Alppipuisto ja tapahtuma on ikärajaton.

Päälavalla esiintyvät Notkea Rotta, virolainen Elephants from Neptune, shoegaze- (lisää…)

Fok_it

Sarjakuvat 17.6.2013, klo 10:00 Joonas Rinta-Kanto

  Vanhemmat Fok_it -stripit löydät klikkaamalla tästä.

Alppiruusupuistossa voi nähdä kukkien lisäksi oravia. Kuva: Kai Sinervo

Alppiruusupuistossa voi ihastella myös oravia. Kuva: Kai Sinervo

Mene: Ihastele alppiruusujen kukintaa Haagassa

Yleinen 17.6.2013, klo 8:00 Mirja Hämäläinen

Yksi Helsingin salattuja helmiä on etelähaagalainen Alppiruusupuisto eli niin sanottu Rodopuisto.

Puisto perustettiin vuonna 1975, kun Helsingin yliopiston piti hankkiutua eroon tuhansista alppiruusujen ja atsalejojen taimista, joita oli käytetty pohjoisen oloihin sopivan lajikkeen kehittämiseen. Molemmat kukat kuuluvat Rhododendron-sukuun, mikä on antanut puistolle sen lempinimen. (lisää…)

  1. Haluan sokkotreffeille!

    Hakemuksen tiedot käsitellään luottamuksella. Tiedot jäävät toimituksen haltuun.

  2. nainen mies joku muu
  3. naista miestä kumpikin käy
Klikkaa seuraavalle sivulle
Lähetä Takaisin edelliselle sivulle

Kiitos osallistumisestasi.